lauantai 2. tammikuuta 2010

Lääke syöpään käytännössä kehitetty - ei markkinoille

American Cancer Societyn joulukuussa tiedeyhteisöjen piiriin julkaisema uutinen, jonka mukaan useimmat syöpäsolut kokonaan tuhoava lääke onnistutaan viimeaikaisten tutkimusten perusteella piakkoin kehittämään, jouduttiin hyllyttämään. Tri Otis Brawley, järjestön päämies, ilmoittaa syyksi markkinoita huomattavasti kaventavat sivuvaikutukset.

"Jatkotutkimuksissa havaittiin, että uusien hoitometodien aiheuttamat heilahtelut hormonitasapainossa aiheuttavat muun muassa lievää väsymystä sekä keskivaikeasta pahanlaatuiseen vaihtelevaa aknea. Koehenkilöistä 83 prosentilta ei ole löydetty kahden vuoden sisällä lainkaan uusia jakautuvia syöpäsoluja, mutta lähes kaikki kärsivät vähintään lievästä aknesta. Emme yksinkertaisesti usko, että uusille hoidoille on vanhojen menetelmien rinnalla riittävästi kysyntää, että niiden kehittäminen edelleen ja markkinoille tuonti olisi kannattavaa."

Tutkimukset jatkuvat järjestön edustajan mukaan edelleen, mutta mainittujen hormonaalisten hoitojen tutkimus on niiden ilmeisestä tehokkuudesta huolimatta toistaiseksi keskeytetty.

"On todennäköistä, ettei sivuvaikutuksia saada koskaan täysin kitkettyä. Emme siis näe järkevänä vaihtoehtona tämän polun jatkamista, kun voimme suunnata energiamme toisaalle.
Sinänsä akne on kiusana aivan erilainen kuin esimerkiksi kemoterapian aiheuttama hiustenlähtö. Kaljuuden voi aina peittää peruukilla, mutta kovinkaan moni tuskin tahtoo kasvojensa kukkivan kuin murrosikäisellä, kosmetiikan kehityksen tuomista lievistä helpotuksista huolimatta. Peitevoiteet eivät vielä tänä päivänä ole riittävän tehokkaita."

Lähde

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

BBC kysyy: tulisiko homoseksuaalit teloittaa?

BBC:n uutissivusto kysyi lukijoiltaan World Service -ohjelman keskustelulaudalla, tulisiko homoseksuaalit heidän mielestään teloittaa. Keskustelun oli tarkoitus puida ohjelman uusinta aihetta etukäteen.


"Kyllä, ymmärrämme, että tämä on jyrkkä ja vaikea aihe, mutta tämä on todellisuus Ugandan parlamentin asettamien seksuaalivähemmistöjen vastaisten asetusten takana, jotka pitävät oikeutettuna tiettyjen homoseksuaalisten toimien rangaistuksena kuolemaa", viesti ilmoitti.



Aloitusviesti pyysi lukijoita lähettämään näkemyksensä ohjelmaan. "Onko Uganda mennyt liian pitkälle? Pitäisikö homoseksuaalisuutta vastaan olla lakeja ylipäänsä? Pitäisikö homoseksuaalien olla laeilla suojeltuja, kuten he ovat Etelä-Afrikassa? Mitä olisivat ehdotuksen seuraukset sinun osaltasi? Kuinka homoseksuaalisia toimia valvottaisiin?"


Chris Guildfordista sai 51 kannattajaa kirjoittamalla: "Täysin samaa mieltä. Tulisi ottaa käyttöön myös Yhdistyneessä kuningaskunnassa, niin pian kuin mahdollista. Tuokaa takaisin kunniallisia perhearvoja. Miksi meidän on siedettävä 'gay pride' -festivaaleja? Saisinko minä järjestää 'straight pride' -festivaalin? En, niin arvelinkin!! Jos homoseksuaalisuus on luonnollista, kuten meidät pakotetaan uskomaan, kuinka he ylläpitävät lajia? Ehdotan, että kaikki homoseksuaalit suljetaan jollekin kaukaiselle saarelle ja jätetään sinne sukupolven ajaksi - minkä jälkeen, teoriassa, yhtään ei ole jäljellä!" 
Toinen kommentti, Aaronilta Freetownista, sanoo: "Bravo ugandalaisille viisaasta päätöksestä, uljas askel tämän pahuuden eliminoimiseksi yhteiskunnastamme. Toivottavasti myös muut Afrikan valtiot seuraavat rohkeaa askeltanne."